Blogi

Miten selvitä uupumuksesta?

Tämä kevät on ollut monessakin suhteessa hyvin uuvuttavaa aikaa, sekä itselleni että kollektiivisesti.

Oma uupumus on laittanut katsastelemaan omaa sekä yhteiskunnan asettamia toimintamalleja aivan uudelta kantilta. Vaikka olen tiedostant jo pidemmän aikaa kuinka sairaassa yhteiskunnassa elämme, on se näköjään silti koettava itse, kantapään kautta.

Liian suorituskeinen maailma luo kehoon stressitilan, olipa siitä tietoinen tai ei. Ja ennemmin tai myöhemmin tuo stressitila tulee näkyviin fyysisinä oireina. Kyllä, meidän keho on yhteydessä ajatuksiin ja tunteisiin, ne eivät ole erillisiä toisistaan.

Usein meidän ajatukset menevät moninkertaisesti lujempaa mitä keho jaksaa tulla perässä. En yhtään ihmettele miksi monelle tulee jossain vaiheessa elämäänsä burn out. Varsinkin jos ei tunnista omia rajojaan vaan tekee usein asioita velvollisuuden tunnosta käsin, ei omasta kehon tuntemuksesta käsin.

The only way out, is in.

Jos siis kärsit burn outista, uupumuksesta, sinulla on kaksi vaihtoehtoa.

1. Jatkat samaan malliin kunnes romahdat fyysisesti, henkisesti ja psyykkisesti, ja joudut väkisin muuttamaan oman toiminta mallin.

2. Tunnistat omat voimavarat ennen kuin ne loppuvat kokonaan, pysähdyt, tarkastelet omia ajatus- sekä toimintamalleja. OPETTELET laittamaan itsesi etusijalle.

Taikasana on: opetella. Meillä on rajaton mahdollisuus muokata ja uudelleen rakentaa omia tunteitamme, ajatuksiamme ja toimintaamme. Ainoa huono puoli on että kukaan muu ei tee tätä asiaa puolestamme.

Sen verran täytyy katsoa peiliin jotta voi ensinnäkin tunnistaa haitalliset kuviot ja opitut käytösmallit, jotta niitä pystyy alkaa muuttamaan. Muutosta ei tapahdu, ellei asiaa ensin tiedosta.

Se olikin vaikein osuus, tiedostaminen. Vasta sen jälkeen pystymme lähteä opettelemaan ja rakentamaan uutta pohjaa, uusia tapoja jotka tukevat omaa elämän rytmiä, sen sijaan että veisivät vain energiaa.

Hyvä. Kuulostaa helpolta eikö? Sitä se ei todellakaan ole, ainakaan omalla kohdallani. Vähän väliä joudun muistuttamaan itseäni, hidastamaan tahtia, pysähtymään ja kuuntelemaan mikä oikeasti tukee omaa vointiani juuri nyt.

Hyviä keinoja maadoittaa omat energiat ja opetella kuuntelmaan kehoa on esim. rauhallinen kävely metsässä, jooga, meditaatio, rauhoittavan musiikin kuuntelu ja yksinkertaisesti lepo.

Ja vain itseään kuuntelemalla me voimme hyvin, sillä vain me itse tiedämme mikä on meille parasta juuri nyt.

~Laura Johanna~

Featured Posts
Posts Are Coming Soon
Pysy kanavalla...
Archive
Follow Me
  • Grey Facebook Icon
  • Grey Twitter Icon
  • Grey Instagram Icon
  • Grey Pinterest Icon